Tapaus 'Kundera'

1

Se oli taas yksi mustavalkoinen päivä Popelník-kadun toimistollani. Olin saanut valmiiksi artikkelin skandinaavista 1900-luvun metafysiikkaa käsittelevään kirjaan ja tein viimeisiä silauksia Koneen säätiön tilaamaan Macondon psykomaantieteelliseen karttaan, kun ovikello soi.

Näin himmennetyn lasioven läpi, että ulkona seisoi iso mies. Avasin oven. Miehen kädenpuristus oli rivakka kuin poliitikolla tai käytettyjen autojen kauppiaalla.

”Pane doktor Balloc”, mies aloitti istuuduttuaan, ”nimeni on Jan Masturbov ja minulla on ongelma. Olen kuullut, että olette alanne paras.”

Tarjosin miehelle paukun valintamyymälän alennusvotkaa ja vahvistin, että asiakkaitteni tyytyväisyysaste oli ollut tähän mennessä täysi sata prosenttia.

”Mikä on ongelmanne?” kysyin samalla kun tarkkailin miehen habitusta. Jan Masturbov oli sen lajin miehiä, ettei sellaisia valmistettu mittatilaustyönä vaan liukuhihnoilla Aasian hikipajoissa. Kaikessa huokui tasapainottelu edullisten materiaalien ja väljiksi päästettyjen laatuvaatimusten välillä. Miehen runko oli valmistettu kierrätysmuovista; samoin sisäelimet ja nivelet. Päälle oli heitetty keskilaatuista sianihraa – tälle mallille oli tyypillistä, että suurin siitä juuttui keskivartalon kohdalle. Silmät oli lyöty kuminuijalla syvälle päähän. Suu oli kaiverrettu taltalla, sieraimet toteutettu käsiporalla ja lopuksi paketti oli vaatetettu pukuun, joka oli saatu samalta räätäliltä, joka toimitti pikkutakkeja halpahalliketjuille. Tehtaalta se oli toimitettu Prahaan, jossa se oli saavuttanut menestystä perustamalla autokaupan ja solmimalla oluenhuuruisia kontakteja hospodoissa.

Niin Masturbov ainakin minulle kertoi. Ja nyt hänellä oli ongelma.

”Menin jokin aika sitten naimisiin mitä upeimman naisen kanssa”, Masturbov aloitti samalla kun hänen vasen peukalonsa pyöritteli nimettömän kihlasormusta. ”Avioliittomme on mitä onnellisin. Silti en voi olla edelleenkin ihmettelemättä, miksi Natašha suostui avioitumaan kaltaiseni, no tavallisen, miehen kanssa. Myönnän, että minulla on jonkin verran varallisuutta ja vaikutusvaltaakin, mutta vaimoni... Hän on suorastaan tyrmäävä. Kun kävelemme kadulla ihmiset kääntyvät katsomaan. Ravintoloissa hän saa parasta palvelua pelkän ulkonäkönsä takia. Mies kuin mies mykistyy hänet nähdessään.”

”Mikä siis on ongelma?” sanoin ja kohotin vasenta kulmakarvaani. Mielenkiintoni oli herätetty.

”Natašha työskentelee eräässä parturinliikkeessä Žižkovin kaupunginosassa. Hän sanoi, ettei voinut vain maata loppuelämäänsä kotona. Jouduin suostumaan, kun Natašha uhkasi tärvellä uskomattoman vartalonsa syömällä kilon struudeleita päivässä.”

Jan Masturbov mietti hetken ja tyhjensi lasinsa. Sitten hän jatkoi:

”Aluksi kaikki näytti olevan hyvin. Hän viihtyi töissään ja jollain lailla tuntui löytäneen uudenlaisen elämänilon. Eräänä päivänä olin liikkeellä Žižkovissa ja päätin yllättää Natašhan ostamalla kimpun tulppaaneita. Kadulla huomasin, että parturikampaamon eteen oli kerääntynyt joukko miehiä. He jonottivat sisälle liikkeeseen, missä Natašhan kollega leikkasi jonkun miehen hiuksia. Kun Natašha itse tuli takahuoneesta, miesjoukko kohahti. Jouduin raivaamaan tieni joukkion läpi. Annoin kukat, vaihdoimme poskisuudelman ja kun käännyin, miehet olivat kadonneet. Jopa parturintuolissa istunut asiakas oli luikkinut pois, vaikka tällä oli vielä toinen pulisonki ajamatta. Olin tottunut siihen, että vaimoni kerää katseita, mutta tämä oli jo naurettavaa.”

”Ja te haluatte minun selvittävän, mitä on tekeillä?” sanoin, kun Masturbov pyyhki hikeä otsaltaan. 

 

Mies nyökkäsi.

”Millaista tutkimusmetodia ehdotatte?”

”Plagiarismia!” Masturbov täräytti.

2

Kynä putosi kädestäni. Vaikka olin maailman ensimmäinen fiktiivinen dekkari, joka käytti tutkimusmetodeinaan psykomaantiedettä, aikamatkailua ja plagiarismia, olivat kopiokeikat harvinaisimpia. Totta kai niihin liittyi tekijänoikeudellisia problematiikkaa, mutta toisin kuin kaupungilla puhuttiin, plagiarismi ei ollut yhtä helppoa kuin nakin ujuttaminen hot dogiin. Päinvastoin, kopiokeikoissa sitouduttiin noudattamaan tietyn kirjailijan tai jopa ennalta määritellyn teoksen tyyliä ja ilmapiiriä. Jos esikuva ei inspiroinut plagiaristia tai sopinut käsillä olevaan keissiin, dekkari joutui fiktiivisessä keikassaan todellisiin vaikeuksiin. Haluaisinpa nähdä kopiokytän, joka olisi selvittänyt seitsemän goottikirkon mysteerin Alastaron salissa tai ratkaissut kadonneen viivakoodin arvoituksen Peppi Pitkätossuna. Minä olin tehnyt molemmat ja aiheuttanut paitsi kriminologisen, myös kirjallisen sensaation.

”Millä tyylillä haluatte minun operoivan?” sanoin ja tunsin, kun hikikarpalo vierähti selkärankaani pitkin.

”Minä... Haluaisin... Ei: haluan!” Jan Masturbov aloitti ja näytti keräävän rohkeuttaan. Hän vilkaisi taakseen ennen kuin kumartui puoleeni. ”Haluan, että käytätte tyylinä kunderaa.”

Vihelsin. Tšekkien maassa täytyi olla todella pahassa kiipelissä, kun viimeisenä ulospääsytienä yritettiin kunderaa. Kun muualla maailmassa Milan Kunderaa juhlittiin Nobel-tason pelimiehenä, entisessä kotimaassaan emigroituneen, tšekin kielenkin hylänneen kirjailijan nimen lausuminen sai aikaan silkkaa halveksuntaa ja suoranaista fyysistä vastarintaa.

”En taida saada päätänne kääntymään?” sanoin muistaessani, miten olin yrittänyt iskeä erästä opiskelijaneitokaista. Olin päästänyt Kunderan nimen huuliltani ja saanut välittömästi kokea mimmin oikean koukun. Kirjallisuuskutsut olivat päättyneet osaltani siihen, kun terva ja höyhenet oli kaivettu esiin (kyseessä ei ole metafora). ”Kundera maksaa ekstraa. Ja jos joku saa tietää, että vaaditte juuri tämän nimenomaisen tyylin käyttöä, saatatte joutua sanomaan hyvästit monelle vaikutusvaltaiselle tuttavallenne.”

”Avioliittoni on liian tärkeä, että pelkäisin sitä julkista häpeää, joka tästä kaikesta voisi aiheutua”, Jan Masturbov sanoi pyyhkiessään hikeä otsaltaan. ”Luotan teihin, mutta minun täytyy vaatia, että käytätte kunderaa. Olen varannut teille hiustenleikkuun huomiseksi. Näytätte tarvitsevan sitä muutenkin.”

3

Jan Masturbovin ei tarvinnut näyttää valokuvaa vaimostaan. Tunnistin hänet muutenkin. Kävin parturissa, luin Milan Kunderan tuotannon ja aloin kirjoittaa raporttiani.

4

Vastaanottaja: Jan Masturbov

Asia: Vaimonne

Tyylilaji: Kundera

Erotiikka oli yhtäältä ruumiin halua, toisaalta kysymys oli vallasta ja kunniasta. Partneri, joka rakasti teitä ja antautui teille, oli peili joka heijasti olemustanne ja merkitystänne. Miehelle naisen kauneus oli tärkeä paitsi hänen oman nautintonsa tähden, myös siksi, että naisessa arvioitiin miehen makua ja tasoa. Naisen kauneus oli ikään kuin miehen valinta samaan tapaan, kuin miehen yhteiskunnallinen status oli naisen valinta. Etsimme seksuaalisesta aktista yhtä lailla nautintoa, myös omaa kuvaamme ja merkitystämme. 

 

Niinpä ei ollut ihme, että Jan Masturbov oli hämmentynyt, kun Natašhan kaltainen nainen suostui tämän kanssa avioliittoon.

Honzasta mahdollisimman kaukana olivat nimittäin sellaiset, jotka antautuivat monille (tai näkökulmasta riippuen olivat mestariviettelijöitä). Heillä oli niin paljon peilejä, että näistä vastapuolen kuvista tuli täysin pirstaleisia ja merkityksettömiä. Heille niin arkisella asialla kuin rakastelulla ei ollut todellista merkitystä. Jotkut näistä ihmisistä käänsivät vielä ammoisista ajoista päteneet luonnonlait ylösalaisin ja alkoivat suorittaa tätä rakkauden aktia julkisesti (vaikka itse toimitus tapahtui yhä verhojen takana). Heistä tuli mutantteja; he olivat poikkeamia evoluutiossa. Ihmisyhteisössä he joutuivat marginaaliin.

Tuo karkotus normaalielämästä oli sitäkin ankarampi, mitä enemmän karkotettu kuvitteli voivansa palata takaisin siihen, mitä nimitämme normaalielämäksi. Paluuta ei nimittäin ollut. Yhtäkkiä maailma oli muuttunut vankilaksi, panoptikoniksi, jossa ei ollut yksityisyyttä tai pakopaikkaa. Modernin teknologian avulla aikaisemman elämän kuvat monistuivat ja levittäytyivät maailman ääriin. Tilanne, joka oli aluksi näyttänyt tarjoavan kaikki mahdollisuudet, oli itse asiassa kutistanut ne minimiinsä. 

 

Tällaisessa tilanteessa oli pari vaihtoehtoa. Tilanteen tajuttuaan suurin osa tyytyi kohtaloonsa. Yhteiskunnan marginaalissa oli omat etunsa (esimerkiksi veroilmoitusta tarvitsi harvemmin murehtia). Toiset kuitenkin kaipasivat takaisin voisarventuoksuiseen normaalielämään, paluuta yhteiskuntaan. Osa yritti kaikkensa, mutta pyrkimys oli turha. Menneisyyttä ei voinut kieltää. Ympäristö ei sopeutunut. Se tiesi liikaa.

Harvat (ja Natašha kuului heihin) käänsivät tilanteen ylösalaisin. Jos kerran kaikki jo tiesivät, miksei osoittaisi, että tiesi heidän tietävän? Miksei nauttisi katseista, jotka sai joka tapauksessa tuntea? Jos aikoi paeta, sai juosta pakoon loppuelämänsä. Miksei näkisi noissa himokkaissa katseissa itsensä? (Loppujen lopuksi kukapa ei haluaisi olla himottu?) Ja miksei sitten häpeilemättä nauttisi siitä, että oli himottu (ja tunnistettu)?

(Ja mitä Natašhan yleisöön tuli, se koki samanlaisen jännittävän tilanteen. Tuo tavoittamaton, estoton nainen oli tullut kuvaruuduilta lihaksi. Spektaakkeli oli tullut maan päälle. Heitä ei voinut moittia siitä, että he halusivat nähdä tuon naisen omin silmin sen sijaan, että olisivat nähneet tämän kameran linssin kautta. Sama ilmiö toistui aina, kun filmitähti tunnistettiin kadulla.)

Tämä oli Natašhan tie. Mutta ensin hänen oli löydettävä se ainoa mies maailmassa, joka ei ollut tietoinen hänen aiemmasta elämästään. Paradoksaalisesti tuo mies oli perinyt nimen Masturbov. Kun Honza oli tunnustanut Natašhalle tämän olevan hänen suurin eroottinen saavutuksensa (niitä ei ollut monta), Natašha oli löytänyt miehensä. Vaikka mies ei vetänyt vertoja tämän entisille partnereille, tämä oli hinta, joka paluusta oli maksettava. Mutta nyt nainen saattoi nauttia täysin siemauksin kutkuttavasta kaksoiselämästä, jossa yhdistyivät kahden maailman parhaat puolet. Ja jos Honza saisikin selville hänen salaisuutensa, hän ei voisi erota Natašhasta joutumatta naurunalaiseksi. Itse asiassa parasta, mitä hän voisi tehdä, olisi sopeutua tilanteeseen ja nauttia vaimonsa puhtaan kauneuden ja likaisen menneisyyden kaksoisvalotuksesta. Kukapa mies ei olisi halunnut hänenlaistaan naista vierelleen? Ympäristön oli pakko arvioida mies uudelleen; hänen täytyi olla huikaiseva, täysin vertaansa vailla oleva rakastaja, kun oli kaikista maailman miehistä juuri hän oli onnistunut viettelemään ja naimaan Natašhan.

5

Tarkkailin Jan Masturbovia, kun hän luki raporttiani. Mies piti naamansa peruslukemilla, mutta puna hänen kasvoillaan levisi, mitä pidemmälle hän pääsi. Kaadoin miehelle paukun tarjousvodkaa.

”Muistakaa, että minä varoitin”, sanoin ojentaessani lasia. ”Totuus voi olla julma. Skandaalinkäryiseksi se muuttuu, kun tyylilajina käytetään kunderaa.”

”Niin, minä”, Masturbov sanoi ja kumosi paukkunsa. ”Minä en tiedä, mitä ajattelisin...”

”Teidän pitäisi olla iloinen siitä, että olette pyydystäneet Natašhan kaltaiset saaliin”, sanoin, kun Masturbov maksoi laskunsa ja sisällytti siihen asiaankuuluvan juomarahan. ”Minä ainakin kadehdin teitä aivan vilpittömästi. Hän on upea nainen.”

Jan Masturbov katsoi minua silmät täynnä hämmennystä ja mutisi jotain kiitoksen tapaista. Hän kääntyi sanaakaan sanomatta ja poistui varoen paukuttamasta ovea. Kaadoin itselleni lasillisen aivotoimintaa kiihdyttävää ginkgo biloba -likööriä.

Maistelin paukkuani. Huokaisin. Toisaalta olin helpottunut, ettei minun ollut täytynyt paljastaa Jan Masturboville kaikkea. Toisaalta kyllähän mies tiesi sen itsekin. Natašha Masturbová – entiseltä taiteilijanimeltään Lilian Love alias Katka Klobasa alias Margareta Pendassova – oli mestarillinen oraalisten nautintojen erikoisasiantuntija.

Puolustuksen puheenvuoro

1

Intellektuellina yksityiskyttänä jouduin tapaamaan kaikenlaisia yhteiskunnan hämäriä aineksia. Olin viettämässä ansaittua lepopäivää filtteröimättömän Staropramen-oluen äärellä, kun kapakkaan purjehti asianajaja Pavel Pravda. Tšekin kieltä taitamattomille kerrottakoon, että miehen sukunimi tarkoitti totuutta – juuri sitä asiaa, jota mies virkansa puolesta pyrki välttelemään kuin ruttoa.

”Hyvää päivää, pane doktore”, Pavel Pravda sanoi huomatessaan minut.

”Dobrý den”, vastasin asianajajalle, joka näytti tavallistakin väsyneemmältä. Mies haisi halvalle rommille kuin merirosvo ja hänen vatsakumpunsa näytti siltä kuin se olisi vastikään nielaissut kahdenkymmenen litran oluttynnyrin. ”Mitä kuuluu?”

”Voi, älkää kysykö, herra tohtori. Kaikki menee päin mäntyä. Sain juuri hoidettavaksi keissin, joka on täysin toivoton.”

Asianajaja Pravda tyhjensi kolpakkonsa kahdella kulauksella, pyyhki viiksiinsä jääneen vaahdon hihallaan ja viittoili tarjoilijalta seuraavan tuopin. En sanonut mitään. Minun ei tarvinnut, sillä hetken huokailtuaan asianajaja kertoi minulle koko jutun.

2

Pavel Pravda oli oikeassa. Hänen asiakkaansa oli syyllisempi kuin kanalasta yllätetty kettu. Mies ei voisi mitenkään luikerrella irti syytteistä. Hän oli jäänyt kiinni kirjaimellisesti housut kintuissa.

”Olen hukassa”, asianajaja vaikerteli tyhjentäessään neljättä tuoppiaan. ”Mies ottaa asian hyvin henkilökohtaisesti. Ja hänellä on yhteyksiä matkamuistobisnestä rautaisessa otteessaan pitävään pietarilaismafiaan. Ei herra tohtori keksisi mitään keinoa, jolla voisin puolustaa asiakastani ilman, että joudun pelkäämään oman turvallisuuteni puolesta?”

Mietin asiaa. Pavel Pravda tarjosi mietintämyssyksi piparkakkuviinaa. En keksinyt mitään. Edes asianajajan epätoivoisesti tarjoilema vatsakatkero ei innoittanut aivosolujani keksimään minulle niin tyypillisen nerokasta ratkaisua ongelmaan. 

Kun lakimies oli juottanut minulle pullollisen aivotoimintaa kiihdyttävää ginkgo biloba -likööriä, minulla viimein välähti.

”Se ei ehkä riitä saamaan asiakastanne vapaaksi syytteistä”, varoitin asianajajaa sen jälkeen, kun olin selostanut ideani pääpiirteet miehelle, ”mutta hyökkäys taitaa olla tässä tapauksessa paras puolustus.”

”Nerokasta! Miten ihmeessä teillä aina leikkaa noin?”

”Noh, tämän pitäisi olla luottamuksellista tietoa, mutta olette varmaan huomannut viime kuukausina interwebissä velloneen keskustelun?”

”Mitä keskustelua tarkoitatte? Oluen hinnankorotusta vastustanutta kansanliikettä? Ravintoloiden tupakointikiellosta saavutettua torjuntavoittoa? Vai keskustelupalstojen trolleja, jotka kääntävät minkä tahansa keskustelun sietämättömäksi eipäs-juupas-jankkaamiseksi?”

Tunnustin Pavel Pravdalle, että olin häärinyt itse asiassa jokaisen asianajajan mainitseman liikkeen takapiruna – kahden ensimmäisen osalta täysin pyyteettömänä kansalaisaktivistina, mutta kolmannen osalta kovalla rahalla palkattuna sarjatrollaajana. Vaikka olin aluksi protestoinut CIA:n vaatimia läpinäkyviä ja kömpelöitä menetelmiä, olin joutunut myöntämään, että toteuttamani kampanja oli saanut maailman mielipiteen kääntymään toivottuun suuntaan. Käänteispsykologinen lähestymistapa oli toiminut täydellisesti.

Asianajaja Pravda tarjosi minulle viisinumeroisen summan tsekin korunoita, jos kirjoittaisin hänen puolustuspuheenvuoronsa. Löimme kättä, joimme päälle mukilliset rommia ja kävelin enemmän tai vähemmän siksakkia toimistolleni. 

Oli aika ryhtyä kynähommiin.

3

Vastaanottaja: Pavel Pravda, JUDr.
Asia: Puolustuspuhe
Tyylilaji: Trolli

Päämiestäni vastaan nostetut syytteet ovat täydellinen esimerkki tiettyä kansanryhmää vastaan suunnatusta vihakampanjasta. On aivan sietämätöntä, että tällaisia fasistisia syytöksiä esitetään valtiossa, joka on sitoutunut kansainvälisiin lakeihin ja käytäntöihin. Voidaan jopa kysyä, onko keskelle Eurooppaa syntymässä fasistijuntan johtama natsivaltio, joka vainoaa tiettyjä ihmisiä pelkästään heidän syntyperänsä vuoksi?

Syyttäjä esittää joitakin niin kutsuttuja todisteita törkeiden väitteidensä tueksi. Ne on väärennetty niin suoraviivaisesti, että asiaan perehtymätön yleisö voi helposti uskoa niitä. Niiden läheisempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että kyseessä on päämiestäni vastaan suunnattu järjestelmällinen ajojahti.

Kyseisenä iltana päämieheni oli palaamassa ortodoksikirkossa järjestetystä iltajumalanpalveluksesta. Matkalla kotiin hän pysähtyi juomaan muutaman alkoholittoman oluen urheiluseuran talossa, jonka jälkeen hän poikkesi orpokodissa, jossa päämiehelläni on tapana suorittaa hyväntekeväisyystyötä.  

Vierailun jälkeen päämieheni oli päätynyt lenkkeilemään puistoon, jossa onneton tapahtumasarja oli sattunut. Päämieheni oli pysähtynyt virtsaamaan puun alle – lievä rötös, jonka hän mielellään myöntää, olihan hän juonut kokonaista kaksi alkoholitonta olutta – kuullut huudon pensaikon takaa ja lähtenyt tutkimaan, oliko joku avun tarpeessa. Päämieheni oli lähtenyt apuun niin äkillisesti, että hänen housunsa olivat edelleen nilkoissa ja lähestyessään avun tarpeessa ollutta naista hän oli kompastunut ja kaatunut naisen päälle. Samalla hänen sukuelimensä oli erehdyksessä päässyt sujahtamaan jalat edelleen haarallaan maanneen naisen sisään. Tästä, ja vain tästä johtuen syyttäjä on päässyt esittämään laboratorionäytteen ja syyttää apuun sännännyttä miestä tästä kammottavasta rikoksesta. Sanomattakin selvää on, että kyseessä on vahinko, joka voi tapahtua kenelle tahansa jalankulkijalle.

Puolustus haluaa esittää oikeudelle joukon kysymyksiä, joihin se vaatii selvitystä. Ehkäpä myös valtamedian olisi syytä tutkia näitä kysymyksiä ja miettiä tiettyjä vaihtoehtoisia tapahtumakulkuja; saman median, joka on niin kärkkäästi tuominnut päämieheni jo ennen oikeudenkäyntiä. Jos tutkivat journalistit olisivat keskittyneet lynkkausmielialan ja hysterian lietsomisen sijasta ammattiinsa, totuus olisi tullut päivänvaloon aikoja sitten, ja päämieheni olisi säästynyt niiltä hirvittäviltä kärsimyksiltä, joihin hänet on alistettu. Oikeusvaltion periaatteisiin pitäisi kuulua, että syytetty on syytön, kunnes toisin todistetaan. Suoranaiset, järjestelmälliset valheet, joita valtamedioissa on esitetty ovat saaneet laajat kansanjoukot kaikkialla maailmassa epäilemään niiden todenperäisyyttä. Pikemminkin näyttää siltä, että journalistit on alistettu toimimaan tiettyjen tahojen kätyreinä levittämään järjestelmällistä mustamaalauskampanjaansa.

Ensinnäkin: mitä kyseinen nainen teki kyseiseen aikaan pahamaineisessa puistossa – vieläpä ilman housuja ja haarat levällään? Eivätkö naisen pukeutuminen ja käytös ole enemmän kuin epäilyttäviä? Eikö tällainen toiminta huuda ”lavastus” suoraan taivaaseen asti?

Toiseksi: miksi poliisi oli paikalla niin nopeasti ja miksi se pidätti päämieheni eikä keskittynyt todellisen syyllisen etsintään? Tuntuu kuin poliisi olisi odottanut seuraavassa pusikossa päämieheni tuloa paikalle – mitä hän ei kiistä, koska oli nimenomaan juoksemassa paikalle auttamaan rikoksen uhria. Myös tämä kysymys tukee lavastusteoriaa.

Kolmanneksi: on tärkeä kysyä, kuka näitä syytöksiä esittää ja mikä heidän motiivinsa on?

Olemme selvittäneet kyseisen naisen, niin kutsutun uhrin, taustoja. On selvinnyt, että naisen veli sekä pikkuserkku ovat pahamaineisen uusnatsijärjestön aktiivijäseniä. Kyseinen järjestö piiloutuu Sparta Prahan jalkapalloklubin taakse, mutta on tunnettu vastustajiensa pahoinpitelystä sekä muukalaisvihamielisestä toiminnasta. Meidän täytyy olettaa, että nainen on ollut tietoinen sukulaistensa fasistisesta toiminnasta ja ehkä osallistunutkin siihen. Näin ollen naisen todistuslausunto täytyy mitätöidä; etenkin, kun päämieheni on ulkomaalainen ja vieläpä tunnettu kilpailevan jalkapalloseuran kannattaja. Tällaisille ihmisille päämieheni on täydellinen syntipukki ja rasistisen vihan kohde.

Lopuksi sanon muutaman sanan eräästä syyttäjän esittämästä, muka raskauttavasta todisteesta, vaikken haluaisi koskea kepilläkään moiseen valheiden verkkoon. Syyttäjä on väittänyt, että päämieheni olisi päivittänyt sosiaalisen median sivuaan oletetun rikoksen tekohetkellä. Sanon tämän vain kerran: kyseinen internet-tili hakkeroitiin samana yönä. Samat uusfasistiset voimat, jotka ovat tämän rikoksen todelliset syylliset, hakkeroivat tilin ja lisäsivät sinne päivityksen, jonka mukaan päämieheni olisi muka ”päässyt puistossa pukille, mitäpäs oli huora yksin liikkeellä” ja lisännyt väärennetyn kuvan – niin kutsutun selfien – jossa mies joka näyttää vain etäisesti päämieheltäni, epäilemättä tekee hirvittäviä tekoja jollekin naisraukalle. Kyseinen internet-tili on sittemmin lakkautettu. Sattumaako? Ei tietenkään.

Toivon, että oikeus toteasi päämieheni syyttömäksi ja estäisi näin uusnatsismin nousun Euroopassa. Toivon, että se ei lähde EU:n, USA:n ja heidän sotahullujen fasistikätyreidensä linjoille. Toivon, että otatte huomioon tuomion mahdolliset seuraukset. Päätöstänne seurataan aina Moskovassa asti.

4

Aidon vaikutelman saamiseksi käänsin suomeksi kirjoittamani puheen tšekin kielelle internetin käännöskoneella. Oikoluetin käännöksen tunnetulla dosentilla ja CIA-kollegalla. Mies lisäsi puheeseen joitain värikkäitä sanankäänteitä, mutta jouduin poistamaan hänen merkintänsä joiden mukaan tšekin viranomaiset suorittavat aktiivista venäläisväestön kansanmurhaa maassaan. Mielestäni oikeuden vanhimmat jäsenet eivät olisi ehkä arvostaneet vaatimusta, että Moskovan tulisi lähettää panssarinsa Prahan kaduille suojaamaan venäläisvähemmistöä uusfasististen kokoomusnuorten järjestelmälliseltä murhakampanjalta.

Mutta mikään ei auttanut. Pavel Pravdan päämies tuomittiin törkeästä raiskauksesta. Kuukauden sisällä kiinalaiset olivat ottaneet haltuunsa Prahan matkamuistobisneksen, ja asianajaja Pravda katsoi parhaimmaksi poistua maasta.

Koska tällaiset keissit ovat anonyymia tilaustavaraa, asianajaja piti puheen tekijänoikeudet itsellään ja saattoi niiden avulla lievittää vapaaehtoisen maanpakolaisuuden aiheuttamaa mielipahaa. Mies palkittiin Moskovassa vuoden ihmisoikeuspalkinnolla sekä presidentin rauhanpalkinnolla. Pavel Pravda soitti minulle muutamaa päivää juhlatilaisuuksien jälkeen. Hän tarvitsi uuden puheen. Mies oli kutsuttu luennoimaan Pohjois-Korean asianajajaliittoon ja Valko-Venäjän parlamenttiin.

Oli aika ryhtyä kynähommiin.

[Konec]